
Lisää aiheesta MATTISALAMATEPPO / Historiaa ja sessioista..
Sanotaan että savu syöksyy keuhkoihin ja siemensyöksy anaaliin. No einyt.. Sanaleikki ja panoheikki.
Noniin ja asiaan. Koimme Tepon kanssa herätyksen, jonka seurauksena herätimme legendaarisen MST-Blogin jälleen henkiin. Sumuisten vuorten Salama laskeutui tietoisuuteen, josta vain harvalla homosapiens-merkkisellä oliolla on käsitystä. Teppo yleensä nousee tietoisuutee, näin ollen kokemuksemme ovat siis päinvastaisia. Löydämme kuitenkin aina toisemme ja voimme tehdä MST-tuotantoa Auringonlaskuun saakka (alasti).
Tällä kokoonpanolla ensimmäinen rankaisu oli WSD (LsD), josta muodostui välitön tiskohitti seitkytluvun tyyliin. Seuraavista sessioista Salama ei muista mitään. Aamulla herättyyään kuitenkin tajusi osallistuneen PENTTI LINKOLA nimisen, megalomaanisen rokkirallin juontoon. Laulut vedettiin peiton alla pimeässä ja biisi sävellettiin ykkösellä. Tekstit lauluun löytyivät tietenkin wikipediasta, niinkuin jokainen itseään kunnioittava opiskelija tekee.

Tätä sekoilua jatkui muutaman täsmähitin verran. Ulostimme biisit kuten: I Sex, Rokkibeibe, Insesti-isä, Matkalla oktaaveissa jne.. Laulut yleisesti kertovat rakkaudesta (kaikki panot kuvataan) ja sen puutteesta. Myös alastomuuteen ja politiikkaan otetaan kantaa. Keskeisiä kannanottoja tehdään myös turkistarhaiskujen tavoin aiheista: Johanna Tukiaisen silikoonihuulet, EU:n tuet maanviljeiöille ja miesten vaihto rahaan. Nämä mediaseksikkäät aiheet kannattelevat vielä seuraavat 25-30 hittiä. Aiheita emme muuta, koska meillä on jo pari hyvää. XL5 laulaa pelkästään poikarakkaudesta, joten miksi meidän pitäisi pelastaa maailma?
Mies, viikset ja pitkä tukka.. ne saa mut sekaisin! Olemme homojen kavereita ja emme missään nimessä halua tuomita tätä kukkiin pukeutunutta, rakkautta julistavaa ja vaatteisiin hurahtanutta ryhmittymää. Olemme itsekkin kaikki homoja. Blogimme ja laulumme tulkitsee aiheita joita rakastamme, vihaamme ja tunnustelemme. Mitä vittua tähän enää kirjottaa..?
Ehkä parempi, että perusteltu herätys oli tässä. Seuraavissa aiheissa tulemme paneutumaan (panemaan muotia) muotiin ja erilaisiin, vallitseviin trendeihin. Emme janoa seksiä ja rakastamme kaikkia. Toisinaan tahdomme pillua, mutta emme sitä saa.
Näihin kuviin ja tunnelmiin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti